JÄLKI-korun tarina.

Tätä tarinaa on ollut todella vaikea aloittaa. Vaikka tämä on kaikista tarinoista selkein. Tällä korulla jos millä on tarina, miksi se on olemassa. Ehkä se on juuri se syy, miksi aloittaminen on ollut niin vaikeaa. Juuri tämän tarinan haluaisi kirjoittaa sille sen arvoisella tavalla. Kokeillaan.

Lapsena olin todella eläinrakas. Siinä kun muut vuorasivat huoneidensa seiniä bändijulisteilla, minä kiinnittelin seinille hevosten ja koirien kuvia. Kävin aina kirjastossa lukemassa eläinlehtiä, kuten Hevoshullua ja mitä muita niitä nyt olikaan. Kun meille lopulta tuli koiranpentu, olin ihan onnesta sykkyrällä.

Lilli oli sekarotuinen suomenpystykorvan ja pohjanpystykorvan sekoitus. Se oli maailman jääräpäisin otus. Alkukantaiseksi riistaroduksi huolimatta se viihtyi kaikista parhaiten perheen keskellä. Sitä piti aina rapsuttaa mahasta tai pitää tassusta kiinni, ettei sitä vain koskaan unohdettu. Se kulki omia menojaan maalla irtiollessaan, ja kiinniottaminen oli sille mitä parhainta leikkiä. Se syöksyi metrin päästä ohi kiinniottavaa henkilöä ja jäi naureskelemaan partaansa kauemmas ennen kuin lähti uuteen syöksyyn. Se halusi tehdä kaiken oman päänsä mukaan.

Lilli oli kaikessa ärsyttävyydessään hieno koira. Niin erilainen kuin kaikki muut koirat. Niinhän ne aina.

Lilli

Tuon jälkeen minulla ei ole ollut koiraa. Teini-iän tyrskyissä eläinhulluuteni jopa sammui joksikin aikaa. Se nosti päätään uudelleen vasta pitkälle aikuisiällä. Tuossa kohtaa ehdin jopa kehittää itselleni koirapelon, kun lapsuuden trauma nousi pintaan. Ei sen suurempi asia kuin se, että irtokoira oli minua pientä ykkösluokkalaista lähtenyt hampaat irvessä jahtaamaan kadulla. Kuitenkin se jätti pelon haukkuvia koiria kohtaan. 

Kun iän karttuessa kaikki oman elämän vapausvillityskortit alkoivat olla pelatut, alkoi mielessä hiljaa herätä ajatus omasta koirasta. Olin kuitenkin opiskelija, eikä mahdollisuutta koiran hankintaan ollut. Sen jälkeen asuin ihan väärässä paikassa koiran hankintaa ajatellen. Aina oli syitä, miksei koiraa pystynyt hankkimaan. Olin vuosikausia koiraihminen ilman koiraa.

Jossain vaiheessa keksin Facebookin roturyhmät. Olin aina kuullut, että kaikista hulluimmat ihmiset ovat pesiytyneet nimenomaan Facebookin koira- ja kissaryhmiin. Ja ehkä onkin, mutta rotukohtaisissa ryhmissä meininki on eri. Roturyhmissä on positiivinen kollektiivinen henki, jossa iloitaan ja suruitaan yhdessä. Jokainen kuva kerää helposti satoja tykkäyksiä.

Liityin eri roturyhmiin, koska en tiennyt mikä rotu olisi minulle sopiva (sitten kun joskus mahdollisesti tulevaisuudessa sen koiran hankkisin). Liityin sellaisiinkin roturyhmiin, joiden rotuihin olin muuten vain ihastunut. Kuten Newfoundlandin koiriin. Usva, josta tämä yritys on saanut nimensä, on newfoundlandin koira eli nöffi. Yllätyitkö? Yrityksen nimi tulee koiralta.

Usva on Usva designin alkuperäisen perustajan Mirvan koira. Kuten teistä monet tietävätkin, meitä oli tässä alkuun kaksi, minä ja Mirva. Yritys alkoi Mirvan toiminimiyrityksenä KETTU-koruille, johon minä vuoden 2019 alkajaisiksi tulin mukaan.

Usva-koiraan liittyy tämä tarina myös toisella tapaa. Asuin Mirvan luona vuonna 2017 kahden kuukauden ajan, ja silloin hänellä oli kaksi koiraa Usva ja Kusti. Tuon kahden kuukauden aikana minulle avautui koiramaailma aivan uudella tavalla. Kuten sanottua, olin eräässä vaiheessa elämää hukannut eläinrakkauteni ja jopa alkanut hieman pelkäämään koiria. Tämä oli kuitenkin se kohta, kun koiramania tuli järisyttävällä voimalla takaisin. Usva nimittäin on aivan uskomaton persoona (tässä kohtaa muutamat pyörittelevät sormea ohimon kohdalla vaan diudiu). Kun aloin sen mielenkuvioita ymmärtää, avautuivat tunneluukut ihan täysillä. Siitä lähtien oli varmaa, että haluan oman koiran.

Takaisin vuoteen 2019. Olin pyörinyt Facebookin roturyhmissä jo hyvän tovin. Mitä enemmän aikaa siellä vietin, sitä enemmän aloin myötäelää muiden koirien mukana. Menetykset olivat kaameita, varsinkin äkilliset sellaiset. Siitä alkoi syntyä ajatus tassunmuotoisesta korusta. Tassua on käytettyä muotona iät ajat ja se on kyllä onnistettu kaluamaan viimeisen päälle loppuun. Siksi halusin ehdottomasti tehdä sen uudella tapaa. Lähdin ensin muotoilemaan sitä geometristen muotojen kautta. Geometristen muotojen käytössä on se hauska puoli, että suunnitteluprosessin aikana sieltä voi nousta muitakin erilaisia muotoja. Ja niin kävi nytkin. Anturoiden keskelle muodostui kuin itsekseen sydän. Sitten siivet. Sen jälkeen oli selvää, että tämä olisi erityisesti muistokoru, ja niin sitä lähdettiin markkinoimaan.

JÄLKI-koru muodostui heti yhdeksi suosituimmaksi tuotteeksi. Sille oli selvästi kysyntää. JÄLKI-korun nimi muodostui aika loogisesti jäljestä sydämessä ja tassunjäljestä. Tassua en missään nimessä halunnut antaa sille nimeksi, vaikka siksi sitä usein kutsutaankin. Eikä se haittaa mitään. Kutsukoon jokainen miksi kutsuu. Tärkeintä on sen sanoma itselle.

Näin syntyi siis JÄLKI-koru. Monien pienten asioiden puroina. Koiraihmiselle ilman koiraa. 

JÄLKI-korun löydät täältä >> 

 

Niin, se koiran hankinta? 

 

Kuva: Sade-Maria Tuominen / Kennel Chanceux 


Jätä kommentti