Behind the scenes - valokuvaus (osa 2)

Aiemmin kerroin hieman siitä miten meidän tuotekuvaus tapahtuu. Nyt kerron siitä, miten mallikuvat, eli kuvat ihmisten kanssa, otetaan. 

Mehän olemme pieni kahden hengen firma, joka on aloittanut toimintansa vasta tämän vuoden alussa (sitä ennen Mirva toiminimena pienimuotoisesti). Meillä ei siis ole resursseja järjestää mitään suurenmoisia kuvaussessioita valoineen ja laitteineen. Siksipä jälleen kerran, kuvioon astuu tuo ah-minun-niin-rakastamani 50mm objektiivi. Se todella avasi uuden maailman myös ihmisten kuvauksen parissa. 

Ihmisiä on vaikea kuvata. Suurin osa ihmisistä jäätyy patsaaksi kameran lähestyessä naamavärkkiä. Siinä yrittää tapailla väkinäistä hymyä, kun suupieli väpäjää ja vähintäänkin kaksi kaksoisleukaa ilmestyy kuvaan. Kun kuvaaja sitten näyttää lopputuloksen, olet ihan että "TUOLTAKO MINÄ NÄYTÄN?!". Karseaa. Epämukavaa. Epäluonnollista.

Niin, ihmisten kuvaaminen on vaikeaa, koska lähes kaikki ihmiset suhtautuvat siihen kiusaantuneesti. Myös minä. Erityisesti minä (terveisiä Riitulle!). Ei siis ole helppoa pyytää ketään, että no hei tulisitko vähän kuvattavaksi. Otetaan parit tuotekuvat meidän koruista sinun päällä. 

Onneksi. Onneksi on olemassa ystäviä, jotka ovat paitsi kauniita, eivät myöskään pelkää liikaa kameraa. Onneksi on ystäviä, joille voi vain sanoa, että "no tuukko malliksi" ja nehän tulee. 

USVAn ensimmäiset kuvaukset järjestettiin Rovaniemellä Kemijoen jäällä. Olin miettinyt etukäteen, että joella voisi olla hyvä kuvata, sillä silloin saisi mukaan ehkä hippusen valoakin. Tammikuuta kun elettiin täällä Pohjolassa. Ja siinäpä se suunnittelu sitten olikin. Otin korut ja kameran kantoon, hyppäsin autoon, hain ystäväni Riitun ja kurvasimme joen jäälle. Kummatkin olivat aika hermostuneita, koska kumpikaan ei tiennyt mitä tästä tulee. Ja tietty, olihan siellä melkein -30 astetta pakkasta. Sekin vähän kangisti. 

Riitu valmistautui laittamalla korvakorut korviinsa autossa samalla kun minä arvailin kameran asetuksia kohdilleen. Sitten syöksyttiin jäälle ja suoraan hommiin.

Ensimmäinen yritys olis surkea. Kameran asetukset olivat päin peetä ja sormet jäätyivät 10 sekunnissa. Syöksyttiin takaisin autoon. 

Riitu vaihtoi toiset korvakorut ja minä jälleen arvailin kameran asetuksia ja istuin sormieni päällä. Toisella yrittämällä tajusin alkaa kuvaamaan toiseen suuntaan, jolloin valo tuli paremmasta suunnasta. Ja sittenhän se alkoikin sujumaan. Hypittiin jään ja auton väliä, Riitu vaihtoi koruja ja minäkin taisin lopulta laittaa hanskat käteen. 

Jossain vaiheessa huomattiin myös, että kun minä olen tämmönen persjalkainen potunnostaja, niin auttaa jos Riitu vähän kyykistyy, ja silloin kuvatkaan ole täysin sammakkoperspektiivistä. Saattoihan siinä ihmiset vähän katsoa, kun toinen kyykkii jäällä ilman pipoa -30 asteen pakkasessa ja toinen kuvaa. 

Mutta tuli pojat ja tytöt hienoja kuvia. 

Kuten tästä ehkä voi päätellä, tykkään kuvata luonnonvalossa. Eipä minulla mitään studiovaloja olekaan, että eipä sinänsä ole vaihtoehtojakaan. Vaikka kuitenkin olisikin, niin en tykkäisi kuvata studiossa. Tykkään, kun kuvissa on vähän elämää. 

Tuon kyseisen ensimmäisen kuvausreissun jälkeen on kuvattu monet kerrat eri ihmisiä. Ja Riituakin uudelleen. Kaikki kuitenkin samaan tapaan. Kuvauspaikka on mietitty jossain määrin hämärästi etukäteen, sitten on vain suihkittu sinne tänne pelkän kameran kanssa sinne missä valoa milloinkin sattuu olemaan. 

Malleja on haalittu kavereista, kavereiden miehistä, omista miehistä, meistä, koirista, Facebookin puskaradiosta jne. Yllättäen niitä kuitenkin aina ollaan saatu, vaikka monia kamera kauhistuttaakin. 

Kamerahan on siis ihan perus Canon EOS nönnönnöö (en ikinä muista numeroa), jos jollain sattuu kiinnostamaan. Pätevä värkki, vaikka käytettynä on ostettukin. Ehkä vielä jonain päivä panostan kuvauskalustoon vähän enemmänkin kuin pelkän objektiivin verran. 

Jenni


Jätä kommentti