Behind the scenes – valokuvaus (osa 1)

Käydäänpäs asiaan sen ihmeempiä mutisematta. Me hoidamme valokuvauksen itse. Olemme siinä sangen päteviä molemmat tällaisiksi keltanokiksi.

Mirvasta en osaa sanoa, mutta itse olen ollut valokuvauksesta kiinnostunut aina. Ja sen tietävät kaikki minut tuntevat ihmiset. Olen nimittäin raahannut pokkarikameraa mukanani kaiken maailman kinkereihin. Jossain vaiheessa tajusin, ettei ole coolia ottaa juopottelevista ihmisistä kuvia ja siirryin kuvaamaan ihan vaan maisemakuvia. Suurinpiirtein silloin sain myös käsiini ensimmäistä kertaa järjestelmäkameran. Vastakos innostuin tuuttaamaan reissukuviani jokaikiseen käytössäni olleeseen somekanavaan. Ajattelin, että tottahan ihmeessä ihmiset nyt haluavat nähdä nättejä reissukuvia. 

No, ajat muuttuivat ja somesta tuli yhtä matkakatalogia. Oikeasti, kaikilla oli ne samat nätit maisemakuvat profiilissaan. Sitä paitsi matkailukaan ei ole enää muodikasta, pikemminkin syntistä. Siispä lopetin myös maisemakuvien jakamisen ja oikeastaan niiiden ottamisenkin. Nykyään haluan säilyttää hetket muistiini, en kameran filmille. 

Näistä syntyi sitten tyhjiö. Kuten kaikki luovan alan ihmiset tietävät, sitä luovuutta on aina vain pakko jollain tapaa toteuttaa. Jos et tee sitä työksesi, ujutat sen jotenkin mukaan osaksi työtäsi. Vaikka vain ihan pienesti. 

Minulla ei ollut siis enää syytä valokuvata. Satunnaisesti käyttelin järjestelmäkameraa työkuvioissa, ja nautin siitä suuresti. Nautin kameran takana olemisesta ja kuvien editoimisesta. Se ei kuitenkaan ollut työtäni. Enkä halunnutkaan sotkea liikaa valokuvausta työhöni, sillä olin sotkenut itseni jo niin moneen soppaan muutenkin. 

Silloin pääsin kuitenkin ensimmäistä kertaa kosketuksiin tapahtumavalokuvauksen kanssa. Olen aina arastellut kuvata ihmisiä, koska olen ajatellut, että eivät he halua kuitenkaan olla kuvissa. Ajattelin myös, että olen maailman surkein kuvaamaan ihmisiä mm. introvertin luonteeni vuoksi. En ole aina ihan luonteva ihmisten kanssa. 

Kameran kanssa pääsin kuitenkin katselemaan tapahtumaa kameran linssin läpi. Ja se oli ihan erilaista se. Pystyit nappaamaan pienistä ohimenevistä hetkistä otoksia. Pystyit ottamaan kuvia ihmisistä, kun he olivat luonnollisimmillaan, eli eivät tienneet tulevansa kuvatuiksi. (Takaan, että kuvausluvat olivat kuitenkin kunnossa.)

Haaveilin omasta kamerasta, vaikka en ihan tiennyt mitä sillä tekisin. Ehdin haaveilla useamman vuoden, kunnes jonain syvän alhon hetkenä, kun elämässä ei tuntunut olevan mitään järkevää meneillään, tartuin hetkeen. Ostin kameran ihan yhtäkkiä. Käytetyn, mutta kuitenkin. 

Mukana tuli 50mm objektiivi. Ja voi pojat se avasi taas uuden maailman. Tajusin, että en ollutkaan ollut huono kuvaaja. Minulla oli vaan ollut huonot välineet. 

No, ongelma ei sillä ratkennut, edelleenkään minulla ei ollut kameralle kunnon käyttötarkoitusta.

Kunnes, puoli vuotta myöhemmin, kuuluisan 5 whatsapp-viestin jälkeen, perustimme Mirvan kanssa firman. Ja firman perustettuamme tuli erittäin ajankohtaiseksi sellainen asia kuin tuotteiden kuvaus verkkosivuille. 

Minähän olen aika perkeleen pedantti ihminen ja tuotekuvauskin piti sitten tehdä viimeisen päälle. Tai siis ei viimeisen päälle siinä mielessä, että rahaa olisi laitettu likoon, vaan että olosuhteet piti rakentaa viimeisen päälle. Löysin netistä ohjeen, jolla tehdä oma kuvausboksi, jolla tuotekuvaus onnistui vallan mainiosti. Hieman soveltaen, mutta tulihan siitä kyllä komia. 

Eräs kaunis päivä sitten järjestelin yksiöni uudelleen ja raahasin keittiönpöydän lampun alle. Virittelin ympärille valoja ja aloin kuvaamaan. 

En yhtään tiennyt mitä teen. En ollut sillä tavalla koskaan ennen kuvannut, joten piti kokeilla ja kokeilla ja kokeilla. Viisi tuntia ähersin ihan flowssa selkä jumissa. Nälän käydessä karmaisevaksi heräsin viimein horroksestani ja tajusin, että jospa tämä nyt riittäisi. Pääsin lopulta jonkinlaiseen lopputulemaan minkälaisia kuvia meidän kannattaisi verkkosivuillemme ottaa. Sitä toki väännettiin vielä pitkään editointivaiheessakin. 

Otin kuvia sekä valkoisella että mustalla taustalla. En tiedä miksei kukaan muu ikinä ole ottanut mustalla taustalla tuotekuvia. Ehkä siihen on jokin järkevä syy, ettei niin tehdä, mutta minusta mustaa vasten vanerikorut näyttivät todella upeilta. Päädyimme siis mustaan tuotteidemme taustana. Jos joku muuten haluaa kertoa minulle, mikäli siihen on jokin erityisen pätevä syy, että tuotekuvat kuvataan yleensä valkoista taustaa vasten eikä mustaa, niin kuulisin sen ihan oikeasti mielelläni (kuten jos ne esim. näyttää jonkun muun silmään aivan kaameilta).

Tuotekuvauksessa käytin siis tuota kyseistä 50mm objektiivia ihan vain siksi, että minulla on sen lisäksi vain kameran normaali onjektiivi, joka on aika surkea. 50mm objektiivi ei todellakaan ole paras mahdollinen tuotekuvaukseen, mutta aivan riittävän hyvä. Ehkä vielä jonain päivänä ostan tuotekuvaukseenkin sopivan objektiivin ;) 

Tämä oli ensimmäinen osa Behind the scenes -sarjaa, joka valottaa meidän toimintaa kulissien takaa. Seuraavalla kerralla kerrotaan sitten lisää mallikuvauksista! 

 - Jenni


Jätä kommentti